tiistai 9. elokuuta 2016

Läksiäiset ja huomenna lähtö!!

Pidin siis viime viikonloppuna läksiäiset. Lauantaina meillä oli mun kavereita, keitä oon tuntenu jo monta vuotta + uudet (vuoden tuntenu) lukiokaverit. Sunnuntaina tuli sitten kaikki sukulaiset vielä moikkailemaan. Ekat hyvästitkin oon jo joutunut tässä sanomaan yhdelle mun läheisimmistä kavereista ja voin vaa kuvitella miltä tuntuu huomenna sanoo niin monelle muullekkin heipat. Laitan tähän vielä fiilistelyjä mun läksiäisistä :)













Tossa nyt siis muutamia kuvia mitä tuli otettua viikonloppuna, puhelimesta löytyy kyllä melkein 300 kuvaa noilta päiviltä, mutta ainakin osa kavereiden kanssa otetuista kuvista on liian rajuja julkaistavaksi :D

Huomenna siis koittaa lähtö... Paljon on kyselty että "jännittääkö", ja aina oon vastaillu että "eipä oikeastaan". Kyllä tässä pikkuhiljaa se jännityskin varmaan alkaa kasvamaan kun kaikki alkaa olla oikeasti valmiina. Mua ehkä eniten jännittää se perheen tapaaminen ekan kerran. Onhan se ensivaikutelma, minkä ittestäni annan, niin oikeesti aika tärkeä.

Pakkaamisen alotin sunnuntaina. Toisaalta vaatekaapin olin kattonut läpi jo joskus heinäkuussa, jolloin sain vähä kuvaa siitä, mitä haluan ottaa mukaan, ja mitä vaatteita jää tänne Suomeen. Eli kaikki vaatteet oli siis jo valittu aikasemmin, mutta nyt vasta oon saanu kaiken laitettua matkalaukkuun. Mukaan siis otan yhden ison matkalaukun, käsitavaramatkalaukun ja pienen käsilaukun. Käsimatkatavaroihin tuleva matkalaukku on todella tyhjä, koska sain kaiken mahtumaan siihen isompaan matkalaukkuun. Nyt on sitten takasin tullessa yksi "tyhjä" matkalaukku täytettävänä.
Siinä se nyt on!!
 Kiitos siis kaikille viikonloppuna tulleille ja 10kk päästä nähdään!!

Henniina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti