Elikkä siis alottelin nytten kirjottelemaan blogia mun tulevaa vaihtovuotta varten. Oon Henniina, 16-vuotias nuori, joka lähtee ensi vuodeksi toiselle puolelle maailmaa vaihto-oppilaaksi. Lähden siis Minnesotaan Yhdysvaltoihin ja kaupunki jonne meen on nimeltään Blaine.
Blaine on n.57 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee melko lähellä Minnesotan pääkaupunkia Minneapolisia.
Sain tietää mun hostperheestä jo melko aikaisessa vaiheessa. Maaliskuun lopulla siis sain tiedot perheestä, mutta vasta nyt kesällä mulla on ollut enemmän aikaa olla niihin yhteydessä. Mun perheeseen kuuluu äiti. isä ja kolme nuorempaa sisarusta. Kukaan lapsista ei käy mun kanssa samaa koulua, joten kouluun tuun menemään koulubussilla. Koulussa on n.1200 oppilasta, mikä on jonkin verran enemmän kuin mun nykysessä koulussa.
Lähtöpäivä on 10.8, joka lähenee kovaa vauhtia. Päiviä lähtöön on enää jäljellä 44 ja vielä ois muutama juttu hoitamatta. Töitäkin pitäis vielä tehdä koko heinäkuu, niin enpä hirveästi ehdi vaihtoon lähtemisestä stressaamaan (niimpä nii).
Blogi on tarkotettu enemmän perheelle, sukulaisille ja ystäville, mutta jos joku muukin sattuu mun sivuille eksymään niin toivottavasti tykkäät!
Henniina
